Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Luokittelematon

nyt tunnen sinut paremmin

20.09.2014, taona84

Nyt olen oivaltanut jotain. Ymmärsin sen kun tuli Miron kanssa Jorviin lähtö viime vkl.na. 12.9 perjantai oli normi pvä. Ei ennakkovaroitusta tulevasta. Illalla pelasin siskoni ja esikoiseni kanssa pelejä. Alkoi olla myöhä ja passitin ison pojan unille. Ja mikä tuuri, hän kävi katsomassa pienempiään. Hän tuli ilmoittamaan meille ettei Miro voi hyvin. Mentäessämme lasten huoneeseen, hengitykseni muuttui raskaammaksi. Pelkäsin pahinta. Miron oikeapuoli nyki, epileptinen kohtaus. Siskoni otti hänet syliin ja minä juoksin hakemaan ensilääkkeen. Vaikka hän sai lääkkeensä, se ei lopettanut kohtausta. Soitin ambulanssin. Apu saatiin äkkiä, mutta heidän antamat lääkkeet suun kautta eivät tehonneet, koska valuivat suusta ulos. Näin ollen heidän oli pistettävä mirolle kanyyli. Suonensisäisesti lääke tehosi heti ja Miro nukahti. Vihdoinkin. Ja olimme jo matkalla Jorvia. Kaksi yötä vietimme osastolla. Eikä meistä kumpikaan tykkää sairaalasta… Tämä kohtaus kesti yli 45min. Ja pelkäsin koko ajan, palautuuko hän tästä. Palautumiseen meni viisi pvä.. Miro oli voimaton ja väsynyt Kiukkuinen ja itkuisa.
Erityislapsen äitinä ei ole helppoa, mutta kun saa diagnoosin, tuntuu että ymmärtää taas lastaan enemmän.
17.9 meillä oli neurologian kanssa treffit. Epilepsiakontrolli. Siellä opin ja aloin ymmärtää. Hahmota tämä. Kun katsot suoraan, näet vasemmalle ja oikealle, mutta Miro ei näe oikealle. Sen näkökenttä vaurioitui aivoinfarktin myötä. Nyt ymmärsin lastani taas enemmän. On paljon asioita, joita pelkään ja paljon johon ei pysty vaikuttaa. Mutta jos on lapsi, diagnoosina epilepsia, on ymmärrettävä, että kohtauksia saattaa tulla. Tämän ymmärsin. Olen hyväksynyt sen.


2 vastausta

  1. taona84 sanoo:

    juuri sanoin tutulle samaa.. epilepsian kanssa on opittava elämään, koskaan ei tiedä milloin kohtaus iskee.. >:/

  2. talomerenrannalla sanoo:

    Heips!

    Kylläpäs on samanlaisia mietteitä kuin minulla. Kohtauskin kuulosti ihan kuin se olisi tapahtunut meidän O:lle. Samantyyppinen. Meillä viimeksi kohtaus kesti 1h 15min. Ambulanssissa kerkesin pelätä 90km matkalla pahinta. Sepe lääkäri laukaisi kohtauksen sairaalassa. Vaan niin tuo poika selvisi siitäkin. Toipui muutamassa päivässä. Olen viisastunut viimeisestä: Epilepsian kans pitää oppia elämään. Se voi tulla missä vain ja milloin vain. Kyllä meidän pojat selviää, ne on vahvoja.<33

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *