Hei rakkaat lukijat. Siitä on aikaa, kun olen viimeeksi kuulumiset kertonut.
Mirolla Lilliputti jaksot sujuneet hyvin. Iloinen kun sinne pääsee, mutta iloisempi kun haetaan kotiin. Ehtiikin välillä ikävöidä omaa pirttihirmua <3
Palataan pari päivää taaksepäin.
Keskiviikko 19.04.17 sain päiväkodista puhelun: "Mirolla kohtaus, ensilääke annettu, ei vaikutusta. Mitä teemme?". Ambulanssi ja minä päiväkotiin. Kun saavuin ennen ambulanssia paikalle, oli vastassani iloinen, väsynyt miehen alku. Poikani, joka ensilääkkeen saatua, oli kuin humalainen. Puhe kuullosti siltä, kuin kieli olisi ollut turvoksissa ja kuola valui. Hyvä että pystyi istumaan. Hänen omahoitaja oli ihanan tyyni. Ja itsekin pysyin rauhallisena. Ajattelin pienessä mielessä, mitä tapahtuisi kun ambulanssi saapuisi. Kohtaus oli jo ohi, kun itse saavuin paikalle. Kohtauksen kesto oli 3-4 minuuttia.
Ambulanssi tuli paikalle, ihania ihmisiä. Lääkäri vahvisti ajatuksiani, jos ei hätää ei tarvitae lähteä sairaalaan. Äiti tuntee poikansa. Kohtaus oli ohi ja Miro oli sellainen kuin yleensäkin kohtausten ja ensilääkkeen jälkeen, väsynyt ja kuin humalainen. Olin huojentunut.
Miron henkilökohtainen avustaja kertoi, että ennen kohtausta olivat Miron kanssa vessassa. Miro oli sanonut, että on huono olo ja silmät rämppäävät. Kuullostaa hassulta, minun reaktioni oli nauru. Mirolla on aura(ennakkotunne). <3 Se tulee olemaan iso asia tulevaisuudessa. Ennakoidaan mahdolliset kaatumiset ja vahingot.
Nyt hiljenen taas hetkeksi. Maanantaina lähdemmekin sopeutumisvalmennuskurssille. Ja lauantaina Miro pääsee ekaa kertaa Linnanmäelle. Se jännittää minuakin. Tulen kertomaan miten nämä reissut ja huvit päättyvät. Nähdään ja kuullaan. Nyt, hyvää yötä.
Merkinnät RSS-syötteenä