miro 2010

Olen tässä miettinyt.. On varmasti olemassa perheitä, joilla oikeasti on suuri hätä… Mutta, se, minkä sain kokea, sai todistaa, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät minuun usko. Näitä ihmisiä on olemassa lähempänä kuin luulisikaan… Ja voi luoja kuinka se minuun sattuu. Olen antanut Mirolle kaiken. Olen reilu 9 vuotta antanut hänelle oman elämäni. Olen kaiken tehnyt, että hänellä olisi hyvä olla.. Ja silti minua epäillään.
Koitti keskiviikko. Oli kuin mikä tahansa päivistä. Kuin mikä tahansa… Iltaa kohden, Miro sitten suuttui jostain. Kolme tuntia hän raivosi minulle. Näytti pahaaoloaan. En ymmärtänyt mistä se kumpusi. Otin vastaan kaikki ne lelut, jotka lensivät päin kasvojani. Valutin kyyneleitä, kun minua sattui. Lopulta en voinut enää muuta, kuin istua lapseni päälle, koska ei ole enää mitään otteita, joilla saisin hänet pysymään aloillaan. Hän rauhoittui. Rauhoittui ja nukahti.
Seuraava pvä koitti. Korviini kantautui väitös, jonka lapseni oli kertonut eräille.. Yritin järkevin sanoin kertoa, mitä oikeasti oli tapahtunut. Pidätin kyyneleitä. Päästyämme autoon, sanoin Mirolle, ettei ikinä saisi sanoa noin. Ja kun en ikinä ole noin tehnyt. Itkin..
Perjantai.. Se pirullinen perjantai. Aamulla soi puhelin.. Naisääni kertoi, minusta on tehty lastensuojeluilmoitus epäiltynä Miron kuristamisesta vyöllä.
Siinä sekunnilla tunsin kyyneleeni. Ikinä en niin lapselleni ole tehnyt.. Ikinä. Ja minuun ei uskottu. Onneksi osa ihmisistä tietää, että Mirolla on mielikuvitusta enemmän kuin kellään. Olin niin pettynyt. Koko päivä meni kyynelelvirrassa uiden. Jotta saisin kyseiset henkilöt uskomaan, kävin lääkärin luona hakemassa todisteet. Ja niin kuin tiesin, lääkärin epikrisissä luki, ettei viitteitä väkivaltaan. Se tunne, kun tiedät, se pelko kun muut eivät usko. En ole paha.. Olen Leijona emo. Suojelen, en satuta.

Kuinka monen erityislapsen vanhempi on päästänyt suustaan sanat ”minä pärjään kyllä”? Samalla sisäisesti itkien vaimealla äänellä, vaikka itseltään se kuulostaisi huudolta ” Auta minua, en jaksa enää, mua sattuu”. Asiat eivät ole yksiselitteisiä…

Teen kaikkeni lasteni vuoksi.. Nyt, aina ja ikuisesti.. Mutta joskus hymyni takana on kyynelvirta, joka kaipasi tukea ja ymmärrystä. En ole paha. Joskus olen vain väsynyt.. Kaiken antanut..