Vaikka kuinka tuntuu, että jokainen kerta opettaa ja olen seuraavaan kertaan varautunut ja fiksumpi, kun tilanne koittaa, tiedän mitä tehdä, mutta silti meinaa iskeä paniikki.
Olin iltavuorossa. Mirolla oli ollut raskas hoitopäivä. Hoitaja kertoi Miron olleen väsynyt ja veltto jaloistaan… Edeltävällä viikolla Mirolla oli ollut päänsärkyä ja oksentelua pari iltaa.. Tämä ilta oli Mirolle jo neljäs. Miro aloitti oksentamaan klo 18 nurkilla.. Viimeisen kerran oksensi kun tulin töistä. Se viimeinen kerta keskeytyi, kun Mirolla oli vaikeaa saada henki kulkemaan.. Hän haukosi happea ja yritti sanoa jotain mitä en ymmärtänyt. Näin hänen kasvoilta sen, avunpyyntö. Samalla sekunnilla oikeapuoli alkoi nykiä. Tiesin mitä tehdä, mutta hain varmistuksen siskoltani ja juoksin hakemaan Miron lääkkeen. Kesti n 1.5min kun hän sai lääkkeen ja seuraavat 1.5min kun kohtaus olikin ohi. Miro oli todella väsynyt.
Kun olin antanut Mirolle lääkkeen, odotin pienen hetken ja soitin 112:teen, joka lähetti ambulanssin tarkistamaan tilanteen. Lopputulos oli arvattavissa. Lähdin lapseni kanssa kontrollikäyntiin Jorviin.
Kun saavuimme perille, saimme odottaa päivystyksessä kuinka ja kauan. Labrat otettiin, Miroa tutkittiin, mutta vastausta ei vielä tiedetty. Lääkäri kuitenkin antoi meille kaikille pohdittavaa… Voiko Mirolla olla migreeni?
Päädyimme osastolle klo 03.00 hujakoilla.. Aamulla heräsimme klo 09.00 puhelin soittoon. Siskoni kyseli kuulumiset.. Perheeni on aina ollut erittäin läheinen ja tulee aina olemaan.. Vaikka aina jännittää ilmoittaa jos/kun lapselleni jotain käy, mutta onhan se helpottavaa, ettei ole näissä asioissa yksin…
Lähdimme osastolta klo 11 aikaa Helsinkiin lastenklinikalle shunttia kuvaamaan. Ensimmäinen kuvaus suoritettiin kolmelta ja toinen viiden aikaan nukutuksen voimin.. Miroa kun ei saa pidettyä paikoillaan.
Kun lääkärit yrittivät saada Mirolle kanyylia, se oli tahtojen taistelu… Miro huusi, potki, rimpuili ja yritti kovasti purra sekä raapia.. Meitä oli kiinni pitämässä neljä hoitajaa, minä ja lääkäri pistämässä.. Lääkäri pisti moneen kohtaan ja tuntui, että aina vain epäonnistui. Anestesialääkäri hoiti homman lopulta ja eipä mennyt kauaakaan kun Miro lääkkeen sai ja nukahti.
Kun lääkäri tuli luokseni ja ilmoitti kaipaavansa toisen lääkärin mielipidettä, pelkäsin jo pahinta..
Mutta kuvat olivat ok, niissä ei ollut mitään poikkeavaa.. <3
Loppujen lopuksi kaikki siis hyvin? Pääsimme klo 20 jälkeen lähtemään kotiin.. Miro oli kuin Hangon keksi.. Hymyili ja säteili: "Minä pääsen kotiin papan luo".
Ainut mitä minä jäin miettimään…. Onko lapsellani migreeni? Soitan huomenna neurologille ja keskustelen tovi.. Tämä asia pitää ja kuuluu selvittää..
Voimia rakkaat.. Ja hyvää yötä.
Merkinnät RSS-syötteenä
Hei Taina!
Olimme facebook-kavereita aikanaan – taisimme tutustua keskosryhmässä kun Miro syntyi. Meillä on 07/08 26-viikkoisena syntynyt Aale-poika ja 07\10 29-viikkoisena syntynyt Magdaleena, sekä kolme isompaa, täysiaikaista lasta. Muistan seuranneeni Miron tarinaa, kunnes poistuin fabosta varmaan vuodenvaihteessa 2012. Olipa mukava löytää blogisi! Miro on todellinen ihmepoika, todellinen osoitus siitä, että lääkärit eivät tiedä kaikkea ja ”tuolla ylhäällä on jotain”, kuten toivottomasta tilanteesta toipunutta veljenpoikaani hoitanut lääkäri aikanaan sanoi. Se poika pääsi muuten viime kesänä ripille. 🙂
Luin alkuvaiheen tunnelmiasi, päiväkirjamerkintöjäkö olivat. Niissä on niin paljon tuttua. Meillä on keskosten kanssa mennyt asiat onnellisesti, mutta ei se täysiaikaisuus ja näennäisen terveet alkuvuodetkaan takaa yhtään mitään… En julkisesti voi kertoa paljon, mutta jos haluat, voidaan vaihtaa sähköposteja.
Olen onnellinen siitä, että Miro on edelleen elossa ja elää ilmeisen hyvää elämää. <3 Jään seuraamaan blogiasi.