miro 2010

21.04.13 Ihana ja kaunis sunnuntai päivä. Tulin aamuvuorosta kera suurien suunnitelmien. Suunnitelmat tosin eivät aina mene niin kuin toivoisi. Kun pääsin kotiin, lähdimme ison lauman kanssa piknikille puistoon. Päivä oli alkanut hyvin, kaikki oli hyvin. Eihän ketään tai kukaan osannut ajatella asian varjoisaa puolta. Kaikki oli jo niin hyvin…
Puiston jälkeen lähdimme vanhempieni luokse, tarkoitus oli saunoa ja nauttia seurasta. Miro rakastaa saunomista.. Aina kun kuulee pääsevänsä saunaan, hänen katseensa, silmät.. Koko olemus. Yhtä hymyä. Näin oli siis tälläkin kertaa.
Istuin pihakeinussa jo osan lauman kanssa ja äitini toi Miron ja jonkun muun sinne vielä lisäksi. Muistikuva hieman heikohko. Meni hetki, jolloin äitini tokaisi: ” Taina, Mirolla ei ole kaikki hyvin”. Vastasin, se on vain väsynyt. Enkä edes kääntänyt kasvojani häntä kohde. Kun äitini tokaisin sen uudestaan, mutta voimakkaammalla äänensävyllä, huolestuin ja menin paniikkiin. Otin pojan syliin, pidätin kyyneleitäni. Pelkäsin hänen menehtyvän käsilleni. Muistan vain sanat mielessäni: ” Ei kai taas”! Pelästyin niin pahasti. Lapsi, jonka hengitys raskas, silmät kääntyneen ylöspäin, reagoimaton, sinertävät kasvot ja täysin veltto. Ei sano sanaakaan vaan hymähtää. Huusin lapseni isän nimeä ja pidätin kyyneleitä. Huusin kahta kauheammin ja karjaisin: ”Se lääke”! Äitini soitti ambulanssin.
Paloauto oli ensin paikalla seuraamassa tilannetta. Miro virkosi. Väsynyt. Kuume mitattiin, joka oli 39. Ambulanssihenkilökunta kun saapui paikalle, Miro oli ehtinyt käydä suihkussa ja saanut supon. Kuume mitattiin uudestaan 39.8. Kun ambulanssihenkilökunta olivat lääkärille soittaneet, ilmoitettiin, että poika lähtisi Tammisaareen. En pystynyt pidättelee kyyneleitä. Karkasin paikalta, hävetti. Olin vahva, minulla ei hätää ollut, mutta itkin, koska pelkäsin.. Mieheni oli vahva ja lähti ambulanssilla Tammisaareen Miron kanssa. Minä lähdin pakkaamaan tavarat joita hän tulisi tarvitsemaan jos matka jatkuisi eteenpäin.. Miten niin jos?
Sain lapsenvahdin muille jengille, ilmoitin miehelleni tulostani, jolloin hän kertoi Miron saaneen kouristuskohtauksen, joka oli lievä ja nyt nukkuu. Hätäännyin. Lähdin kotoa tankkaa autoa ja soitin vielä varmuudella Miron voinnista. Sanat murskasi sydämen, uusi kohtaus. Sai lääkkeen.
Pelkäsin ja paljon. Ajattelin, eikö ne koskaan lopu? Automatka meni sumussa kyyneleitä pyyhkien. Kappale: ”Vie mut kotiin uudelleen”, ei tilannetta auttanut. Mitä tapahtuu? Pelkäsin takapakkia.
Saavuin Tammisaareen, jolloin tilanne oli rauhoittunut. Lähdin lapseni kanssa Helsinkiin Lastenklinikalle. Miro nukkui koko ambulanssimatkan. Oli ihanaa jutella jonkun kanssa, jonka ääni rauhoitti minua. Näin kuinka hän oikeasti välitti lapsestani. Seurasi tilannetta ja oli varautunut tulevaan. Päivystys tuntui kestävän ikuisuuden. Lääkärit tutkivat ja pohtivat onko vika shuntissa vai missä.. Loppudiagnoosi oli korvatulehdus. Siitä korkea kuume, poissaolokohtaus(kesto n 1min) ja kouristukset. Enkä tiennyt.. En..
Olin iloinen Miron puolesta ettei sen enempää tai pahempaa ollut. Mutta pelottava kokemus. En ole vieläkään nähnyt epilepsiakohtausta Mirolla, yleensä lapsen isä ollut tuolloin paikalla kun kohtaukset päällä.
Sinä yönä kun osastolle päästiin, nukuin kolme tuntia, mutta en valita. Lasteni takia teen sen mikä on pakko ja enemmänkin. <3

epilepsia, korvatulehdus