5.9.2013 Näimme meidän neurologin. Miro oli ihana oma itsensä. Utelias, energinen ja iloinen muksu. Kaikki tädit lastenosastolta muistivat Miron. Ja niinhän se on… Miroa ei voi unohtaa. Onhan hän mieleenpainuva ihmelapsi. Sellaista taistelua ei edes moni aikuinen ole käynyt, mitä pieni 3-vuotias muksu on kokenut. Itse en edes osaa kuvitella, millaista Miron elämä on ollut.. Alkuajasta tähän päivään. Se miten olen taistellut lapseni eteen, se miten hän on taistellut oman elämänsä eteen… Ei riitä sanoja kertomaan..
Neurologikäynti meni siis hyvin.. Kyseessä oli kuitenkin kontrolli. Kehitystä on tapahtunut. Pikkuhiljaa mennään eteenpäin. Faktahan on se.. Ei se oikea käsi vielä toimi kunnolla.. Mut emme ole menettäneet toivoa.
Miro kysyi kaikilta vastaantulioilta saman kysymyksen:2 Moi. Kuka SÄ oot?”. Ja sai vastauksen. Neurologi mietti Miron muistia, onko se hyvä 😀 TODELLAKIN <3. Ennen kun lähdimme neurologin luolta, Miro fiksuna muksuna kysyi tärkeän kysymyksen: Hei täti! Mitä sinä teit viikonloppuna? Lauloitko Piippolan Vaaria?"
Ja kyllä. Kaikki neljä naurettiin. Minä, Sami, neurologi ja Miro… 😀
Mamma <3 Miro…
<3 neurologi kontrolli piippolan vaari
Merkinnät RSS-syötteenä