Joka päivä opit uutta. Joka päivä rakastan sinua enemmän ja enemmän. Vaikka uhmasi saa minut välillä tuntemaan itseäni kohtaan epävarmaksi äitiydestäni, palamaan tunteisiin joita tunsin kun näimme ensimmäisen kerran. Mutta sanasi, jotka minulle päivittäin sanot, saa minut sydämestä asti sulamaan: ”äiti, rakastan sinua”. Olet heikkouteni ja samalla se, joka auttaa minut jaksamaan.
Kun Miro oppii uutta, haluan jakaa sen maailmalle. Kun Mirolle käy jotain suurta, niin hyvää kuin pahaa, haluan jakaa sen rakkailleni. Niille joilta voimaa saa, jotka meitä aidosti rakastaa.
Sunnuntaina, 13.04.2014, kuului kova huuto keittiöstä. En osannut edes ajatella mitään sellaista. Olimme juuri kotiutuneet ja laitoin teekeittimen päälle. Miro oli kaatanut teekeittimen, joka valutti vedet hellalle ja sitä kautta hänen hemikädelleen. Kun otin häneltä paitaa pois, hänen ihonsa lähti irtautumaan paidan mukana. Ajatukseni oli ”äkkiä kylmää vettä”. Yritin suihkuttaa sitä hänen päälleen, mutta Miro kieltäytyi. Soitin sairaalaan, kerroin tapahtuneen ja mieheni lähti lapsemme kanssa sinne. En pelännyt, mutta menin paniikkiin. Säikähdin, mutta ne kyyneleet. Säikähdin…
Voin jopa nyt todeta, tuuri kävi. Vaikka Mirolle tuli kaksi palohaavaa, mutta sentään jäivät käden alueelle. Ei kasvoille tai laajemmin. Toinen palohaavoista on syvä 2 ja toinen 3. Lääkäri hieroo olkapäätäni sanoen ” kyllä tämä tästä”. Tiesin sen. Verrattavissa siihen mitä Miro ja me olemme kokeneet, tämä on ”pientä”. En pelkää lapseni puolesta. En nyt. Säikähdin vain.
Merkinnät RSS-syötteenä